Kuusiokunnissa on onnistuttu uudenlaisen työllistämistoiminnan kehittämisessä 

Etelä-Pohjanmaalla Alavus, Kuortane, Soini ja Ähtäri kehittivät Etelä-Pohjanmaan liiton myöntämällä tuella keväällä 2020 PestuuMarkkinat.fi-nimisen palvelun, jossa työt ja tekijät kohtaavat. Vaikka palvelu ei ole ollut käytössä kauaa, se on saanut suurta huomiota paikallisesti, sillä sitä on ahkerasti markkinoitu paikallisissa sosiaalisissa medioissa ja paikallisissa lehdissä. Säännöllisten julkaisujen ansiosta palvelu on pysynyt ihmisten mielessä ja sitä on hyödynnetty monipuolisesti.

PestuuMarkkinat.fi-palvelu on tuonut näkyväksi monia lyhytaikaisia pestejä, joita ei muuten ilmoitettaisi. Kaikki lyhytaikaiset työt eivät ole olleet yritysten tarjoamia, vaan myös maatiloilla, kotitalouksilla ja yhteisöillä on ollut mahdollista hakea tekijöitä kesätöihin ja muihin tekemättömiin töihin.

PestuuMarkkinat.fi-palvelun kautta on onnistuttu löytämään tekijöitä myös sellaisiin pitkään avoimena olleisiin työpaikkoihin, joihin tekijöitä ei ole aiemmin löytynyt. Paikallisella tietämyksellä ja tuntemuksella on ollut iso rooli onnistuneiden rekrytointien toteutumisessa.

PestuuMarkkinat.fi-palveluun rekisteröityvät työnhakijat voivat kertoa omasta osaamisestaan, jolloin palvelun käytössä avustava meklari saa automaattisesti listan avoimeen työhön parhaiten sopivista työnhakijoista. Meklari voi ilmoittaa soveltuvat hakijat joko yritykselle tai ilmoittaa sopivasta työpaikasta hakijalle. Töihin palkkaaminen nopeutuu, kun on jo valmis lista mahdollisimman hyvin työhön soveltuvista henkilöistä.